keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Huoneen järjestelyä ja pihaleikkejä

 Hei vaan :) Tänään olen laittanut tv-huoneen kokonaan uuteen järjestykseen. Oli aikamoinen homma. Huoh! Yksin puuhastelin ja rehkin. Laitoin vain pyyhkeet kalusteiden alle ja vetelin niitä huoneen poikki :) heh
Täytyy kyllä myöntää että sohva liiteli nurkasta nurkkaan ja en millään osannut päättää mihin sen asettaisin, mutta voihdoinkin se löysi paikkansa. Kylläpä se piristää kun saa kalusteet uusille paikoille! :) Ennen tein sitä ihan hulluna ainakin kerran kuussa. Nyt olen rauhoittunut :)
Kun huone oli saatu valmiiksi sainkin seuraa ystävästäni ja kummityttösestäni. Vietimme päivän pihalla. Nautimme kahvit viltillä ja lapsoset leikkivät rannalla. Hauska päivä kaiken kaikkiaan. 
Loppu ilta omistetaan bloggailuun :) On muuten ihanaa kun olette kaikki laittaneet PALJON kommentteja! Ihanaa kannustusta, piristystä ja mukana olemista! KIITOS!!
Hauskaa illanjatkoa :)







Ella keräsi minulle kukkia <3


Tytöt tahtoo pitää hauskaa :)

Kuten huomaatte, minäkin pidin hauskaa kameran kanssa, jälleen kerran :)
Puuhapäivän päätteeksi syötiin home-made lihapullia ja spagettia tomaatti kermakastikkeessa :) Nams :)

15 kommenttia:

  1. Oot kyllä aika plikka!!Ukko kulta on joskus mies-seurassa vitsaillut ettei muka aina tiedä mihin itsensä töiden jälkeen kaataisi kun soffa on aina eri paikassa :) No ei ole enää kun on niin hankala olkkari !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe voin kuvitella tuon sohvan etsinnän :) Meilläkin vähän hassunmuotoinen koti, mikään seinä ei ole suora ja noita pylväitä joka paikassa :) Mutta kyllä sitä aina yrittää keksiä jotakin :)

      Poista
  2. Tulipa huoneesta kaunis! Tosi kesäinen ja ihanan merellinen. :) Ja tuo teidän näköala, edelleen huokailuttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Kyllä se vaihtelu piristää :) Ja nyt voi suoraan sohvalta tuijottaa maisemaa :)

      Poista
  3. Mööbelivalssaus on niin hauskaa. Voipi tulla samalla tehtyä tavaran karsintaa tai lisäystä. Lyhdytkin olet jo saanut ripustetuksi, ne onkin nätit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu lyhdyt sain laitettua. Ovat nyt saaneet paikan tuosta ja kun on pihatapahtumia ajattelin että ne olisivat kivoja puussa :) Soihtuja en vaan löydä mistään :/ Olisi kiva saada hiekalle tökättyä muutamia :D

      Poista
  4. Kaunis telkkarihuone, ihanine kesäisine yksityskohtineen, ja mukavaa on tuntunut olevan myös tyttöjen kanssa pihalla :)
    Ihana varsinkin toi valkoiseksi maalattu sohvapöytäkirstu!
    Herkkuruokaa ulkoilun päätteeksi, ihan parasta :P
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Sohvapöytä on kyllä ihan minun lemppareita. Maksoin siitä 8 euroa! :) huippu löytö! :)
      Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Onpa sinulla ollut mukava päivä siellä ja kivoja kuvia olet taas saanut aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameralla taas leikitty :) Tytöt keinuivat ja tekivät ämpärillisiä kivi-kaisla-hiekka soppaa :)

      Poista
  6. Katsoin tuon edellisen päivityksesi ja kylläpä löytämäsi lasilyhdyt olivat kauniita ja muutenkin herttaisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin lyhdyistä! Olivat hyvä löytö :)

      Poista
  7. Kaunis keväinen koti ja huoneenjärjestyksen muuttaminen piristää aina! :)

    VastaaPoista
  8. Tulin vastavierailulle :)
    Kaunis koti teillä ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for your comments! :)