Aarteen metsästystä :)

Mikäs tässä nyt oikein on kun jännittää tuo arvonta, jonka pistin käyntiin muutama minuutti sitten :) Ihan hassua! :) No mutta, tänään olin taas metsästämässä aarteita. Tuttavani kutsui minut jo jokunen aika sitten miehensä äidin asuntoon penkomaan aarteita. Täsä on nyt ollut niin kiire niin kiire, että en aikaisemmin ole ehtinyt vaikka aarteet ovat huudelleet jo jonkin aikaa. No, tänään sitten kävin siellä. Ja kyllähän sieltä aarteita tarttui käteen! :) Voi tätä onnea! Tässä iso korillinen aarteita, myös kori oli yksi niistä. kaksi pitsi peitettä ovat lemppareita! Niin ja tuo iso keittiötölkki! Hauska! Mattojakin löytyi. Kyseisen asunnon omistaja rouva on ollut kova tekemään ja mattoja oli kertynyt aika lailla ihan vain sen vuoksi, että niitä on hauska tehdä! :D Ymmärrettävää! Nappasin mukaan niitäkin. Tässä matot kauniilla väreillä Ellan huoneeseen. Aika kesäiset ja söpöt! 
Maalaus projekti on nyt tauolla sillä olen viikonlopun töissä, mutta ensi viikolla on taas aikaa. niin ja olen niin iloinen kun Anssin loma aikataulu varmistui. Juhannuksesta alkaen! Missäköhän välissä minä kerkeisin sinne pienen loman tunkea...?





Oikein hauskaa viikonloppua kaikille!! :)

Kommentit

  1. Ooh, mikä hortensia bannerissa ja ihania löytöjä! :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihanat matot!!!
    Mukavia työpäiviä :)

    VastaaPoista
  3. Aarteenmetsästys on niin parasta! Ihania aarteita oot kyllä löytänyt, mulle ois nuo kaikki kanssa kelvannu.

    Mun mies toi mulle eilen vanhan himppasen kolhiintuneen ja tummuneen kahvipannun. Tänään pitää yrittää saaha se kiiltämään ja kerätä siihen kieloja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas oli kyllä onni kun aarrepesä löytyi :)
      Oooh kuulostaa hienolta aarteelta! Vanhat löydöt on kyllä hienoja, ja sitten kun niitä vähän siistii, niin AVOT! :)

      Poista
  4. en ole ikinä ollut mikään räsymattojen suurin fani,mutta tämä söpöliini kyllä muutti mielipiteeni - just soppeli pienen neidon huoneeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkään en suuremmin, riippuu ihan väreistä :) itsekun suosin noita vaaleita...mutta se "meriaiheinen" sininenkin on nyt yllättänyt :) Ja nämä on IHAN Ellan värit, pienet rusetitkin :)

      Poista
  5. Moikka, joo IHANIA aarteita olet löytänyt, mihinköhän saat kaikki mahtumaan? haluatko varmasti, että tuon täältä lisää tavaraa sinne teidän talouteenne??
    -äiti

    VastaaPoista
  6. Heips! Liityit lukijakseni.. ja hitsi sulla on myös kivan oloinen blogi.. jään lukijaksesi ja nyt alan seuraa edellisiä tekstejäsi ;)

    Kivaa Helle viikkoa sinulle!!!

    *Elina*

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit