onni vs. murheet

Hei vaan :) Tuntuu(tai siis niinhän se on)siltä, että ei ole oikein blogi inspausta ollut. Olen viettänyt paljon aikaa töissä, ollut muualla kuin kotona ja miettinyt paljon asioita tässä samalla. Taitaa painaa syksyn tulo mieltä. Niinhän se yleensä menee, että kun on kiireinen ja väsynyt niin ihminen herkistyy ja joskus pienikin asia voi tuottaa suuria murheita. Ja tietysti kaikkihan sitten liukuvat samaa murheista rataa. 
Olimme Ellan kanssa kyläilemässä espoossa vanhempieni luona sunnuntaista keskiviikkoon <3 Pientä lomailua yhdessä ennekuin he palaavat Puolaan :( 
Mutta oikein hauskaa olikin. Sunnuntaina ja manantaina oli mondayTOsundayhome OPEN HOUSE joka oli oikein onnistunut! Paljon ihania naisia kävi kyläilemässä :)  Kävimme myös perheen voimin syömässä ulkona ja tietysti shoppailu reissuja mahtui mukaan. 
Mutta nyt yritän parantaa tapojani ja vierailla blogeissa taas niinkuin ennenkin. Ja toivottavasti teistä osa vielä vierailee täälläkin. Oikein hyvää viikonloppua toivottaen :)





Onneksi se onni taas voittaa

Kommentit

  1. Näinhän se menee, että välillä on vähän tummempia kausia, sitten sitä taas piristyy ja miettii, että mitä ihmettä sitä silloin oikein murehti!!
    Kiva jos sinulla murheet takana ja aurinkoinen syksy edessä! Ne ovat muuten luvanneet ensi viikkon tosi lämmintä, eli voiko tulla "taka-kesä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä tässä jo kovasti piristää :) Välillä sitä vaan jää pohtimaan asioita IHAN liikaa :)
      Jes, kyllä tänään on lämmin! Ihanaa :)

      Poista
  2. ei stressiä :) maistuu se itselläkin puurolle, bloggaus ja nyt mä olen päättänyt etten ota YHTÄÄN stressiä mokomasta touhusta :D

    Kauniita kuvia ja ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on! :) Mutta nyt onneksi jo piristää!! :)

      Poista
  3. Tottakai vieraillaan!
    Itse olen kanssa huomannut, että viime päivinä tuntee on ollut normaalia enemmän pinnassa... pienistä asioista tullut suuria (ja hetken vielä "myllertää")... mutta kyllä se iloks muuttuu :D
    Oikein ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tämä syksyn tulo...varsinkin naisilla tunteet myllertää :) hehe :)
      Iloita jaksetaan :)

      Poista
  4. Pitikin kerralla lukaista useampi postaus, miten lie menneet ohi. Aivan ihania kuvia! <3 Varsinkin tämän postauksen ekat kuvat ovat niin upeita! Ja olet ihanan ruskea tästä ei-niin-aurinkoisesta kesästä huolimatta.

    Tsemppiä ajatuksiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vaikka aika laiska olen ollut täällä niin ei niin hirveän montaa poustausta olkkaan :/ :)
      voi vitsit, rusketus jäi aika pieneksi tänä vuonna :/ Väri tarttuu onneksi minuun helposti :) Mutta eipä sitä paljon jäännyt talven varalle.. :D
      kiitos tsempeistä <3 ja muutenkin vain ihanasta kommentista, tulee oikein hyvä mieli!

      Poista
  5. Kuule, näin se vaan on, työ tuo välillä murheita mukanaan ja jos jotakin mieltä painaa niin inspis on nollassa. Tiedän tunteen! Ihana tuo sinun Ella, niin nätit vaatteet, oikea mussukkka! Mukavaa päivänjatkoa ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sofia :) Ellukka on pikku nallukka :) heh joo lasten vaatteet on ihan mielettömiä..hulluksi niiden kanssa tulee, vaikka nyt shoppailua onkin hillitty ;)
      Oikein ihanaa viikkoa!

      Poista
  6. Sinun vierailusi blogissani herätti mielenkiinnon vilkaista myös sinun blogiasi ja täällähän paistoi kuvista suoraan kesä :) Ihania ja keveitä kuvia.

    -Satu-

    VastaaPoista
  7. Voimia syksyn aherrukseen. Kauniita kuvia olet taas blogiisi laitellut.

    VastaaPoista
  8. Iik, miten ihania kuvia <3 Syksyllä on monesti haikea mieli, kun se lyhyt kesä on ohi ja pimeämpää aikaa kohti mennään taas... Tsemppiä syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Hassua että vuodenajan vaihtuminen saa sen aikaan.. Jospa sitten kun tulee oikein kaunis talvi niin ajatukset on taas niin raikkaat :)
      Kiitos tsempeistäkin :)

      Poista
  9. Mullakin oli viime viikolla kovin allapäinen olo..mutta nyt taas mieli parempi..toivon et sullakin pian taas!
    Aina niin huippua viettää aikaa vanhempien ja oman perheen kesken..toisaalta haikeaa..mutta sitä osaa kyllä arvostaa ihan erilailla, kun ovat ne rakkaat ihmiset niin kaukana.
    Kauniit kuvat olit laittanut meidän ihailtavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oikein ihanan kommentin olet laittanut, oiekin hymyillyttää :)
      Toivottavasti sinullakin on pirteämpi mieli:)
      Kyllä, laatuaika perheen kanssa on arvokasta..ja haikeata myös...IHANAA alkavaa viikkoa!!

      Poista
  10. Ihania kuvia!!! :)

    http://cupidjazmine.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa follow systeemia toimimaan (pitää muuten aktivoida "dynamic views" malli), mutta muuten voi vain ottaa URL-linkin ja lisätä blogi "luku-listalle". Niin ainakin on toiminut minulle aiemmin :)

      Poista
  11. Kiitos! :) hmm joo tiedän, en tiedä miten saan sen toimimaan taas. pitää katsoa jos saisin sen kuntoon kohta :)

    VastaaPoista
  12. Kiva kun postailit taas, niin kauniita kuvia <3

    Ihan samoja masenteluja täälläkin silloin tällöin, onneksi ne menee ohi ja sitä iloisuutta ja energiaa aina tulvahtaa jostakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      No onneksi on paljon iloisuutta. Ja energiaakin aina tulvahtaa lisää! Hyvää alkavaa viikkoa!! :)

      Poista
  13. Hei rakas lapseni, olitpa saanut kauniita kuvia täältä...Ella on niin suloinen. Ikävä tulee taas kova, kun on taas lähdettävä viikon kuluttua Suomesta pois. Halauksia äidiltä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit