torstai 30. toukokuuta 2013

Pieni koti kultainen

























Aaah. Hei vaan kaikille. On ollut niin kiireistä tässä muutaman viikon ajan ja valitettavasti(mutta myös iloiten)kiireet eivät vielä hellitä ihan heti :D
Tämän päivän olemme omistaneet ahkeralle työnteolle ja illan olemme löhöilleet kotona. Hirveästi teki mieli jotakin hyvää joten leivoimme muutaman pellillisen sämpylöitä.
Kodista en olekkaan ottanut kuvia piiiiitkään aikaan joten tassa onkin hieman runsaampi määrä otoksia :)
Kesää palvotaan myös täällä sisällä ja ihanat kirsikkapuun kukat ovatkin kohta jo kukkineet. Lämpöä on onneksi riittänyt ja toivottavasti nämä kauniit aurinkoiset päivät jatkuvatvaan. 
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!






tiistai 28. toukokuuta 2013

Marjainen vanilja-pirtelö












Mansikkaa, mustikkaa ja vaniljajäätelöä.
Kesäinen herkku joka sopii arkeen ja juhlaan. Iltapalaksi, aamupalaksi ja välipalaksi.

n. 2L satsi:
     Mansikoita 300 g.
     Mustikoita 300 g.
     Vaniljajäätelöä 1 Litra
     puoli litraa maitoa

Tehosekoitin on taas jälleen ollut hyvä ystävä. Tämä satsi oli aika runsas meille, mutta Anssi sai loput tuhottua ja oli niin tyytyväinen kun sai herkutella. Makuyhdistelmät ovat rajattomat ja herkku pirtelöitä voit tehdä marjoista, hedelmistä tai vihanneksista.

Mietin tässä juuri, että tämähän voisi olla hyvä tarjottava kesäjuhlissakin. Pirtelöitä shamppanjalaseissa- hmm hyvältä näyttäysi pöytä täynnä näitä...? :) Taidanpa toteuttaa, viimeistään juhannuksena...

Tänään on ollut upea päivä ja helteet ovat hemmotelleet meitä. Ja juuri tällaisen päivän päätteeksi kylmä pirtelö on ihan unelma.

Loistavaa alkanutta viikkoa kaikille ♡










sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mamma Mia!









Mamma Mia, sillä olen juuri nauttinut ihanan lautasellisen herkullista spagetti bolognesea! Töitä olen paiskinut koko viikonlopun ja viime yönä on nukuttu vain 4 tuntia. Kun tulin kotiin töistä tuo minun rakas valmistikin ruuan ja minä löhösin sohvalla Kid Singiä katsellen :)
Spagetti bolognese on herkullinen ja helppo koko perheen lemppari! :)

Herkullista illan jatkoa kaikille ♡






perjantai 24. toukokuuta 2013

Kesän ensimmäiset










Kesän ensimmäiset letut(tietysti lisänä jäätelöä ja hilloa)on nyt nautittu ja oikein ulkokattauksen kera.
Kyllä on ollut niin kiireinen viikko, että HuH! Mutta, kaikki kiire, ahkeruus ja kova työ palkitaan, eikö? :)
Pieni tauko ja lettukestit ovat juuri sopiva piriste kaiken kiireen keskellä. Retu-kissakin osaa nauttia merimaisemasta:)
Hurjan hauskaa viikonloppua kaikille ja ensi viikolla lupaan taas päivittää reippaasti! :) 


tiistai 21. toukokuuta 2013

My sunny ORANGE day












Moikka vaan ja hei kiitos ihanista kommenteista edellisessä päivityksessä :) Majan rakentamista kyllä varmasti jatketaan kesän läpi.
Tänään on ollut taas ihana kesäinen päivä ja olen ollut pihalla istuttamassa kukkia ja tomaatteja. Muutamat siemenetkin heitin mullan sekaan, katsotaan tapahtuuko mitään.
Voi, toivon niin kovasti, että nämä kauniit helteet jatkuisivat ihan syyskuuhun asti, sillä aamulla eksyin jo ajattelemaan kuinka nopeasti tämä kesää aina katoaa. Mut Pyh ja Pui nämä ajatukset sillä NYT NAUTITAAN! Tämä on vasta alkua! :)

JA ja ja! Arvonta on päättynyt, ihan huikea määrä teitäkin osallistui ihanilla kommenteilla :)
Arvonnan voitto meni tällä kertaa Hannelelle! ONNEA!!

Nyt haluaisin toivottaa teillekkin oikein aurinkoista viikkoa <3