ilta-aurink♥





Hei vaan kaikille! Täällä ollaan. Hieman on hidastunut meikäläisen vauhti tällä viikolla sairastumisen vuoksi. Mutta nyt loppuviikko on ollut jo paljon parempi. Viime viikonloppuna alkoi kovat selkävaivat äkillisesti ihan ilman syytä. Maanantaina reissaattiin sairaalassa, myös koko tiistain vietin siellä ja sitten oltiikin jo osastolla. Selkäkipu muuttui yöllä sietämättömäksi vatsakivuksi ja sitten minut kiidätettiinkin jo sairaalaan. Melko pelottavaa se oli, ja sen voin sanoa, etten koskaan ole tuntenut sellaista kipua. Diagnoosi jäi hieman epäselväksi, mutta kovassa nesteytyksessä olin vuorokauden. Nyt kädet mustelmilla ja piikitettynä olen ottanut loppuviikon rauhallisesti. Olo on hyvä, vaikka selkä onkin kipeä, mutta akuutti hätä on poissa. Viimeiset 3 viikkoa ovat olleet hieman erilaatua., ensin Tipsu sairastui ja sitten minä. 

Mutta, näillä mennään ja me molemmat tytöt voimme nyt jo hyvin. Siinä käy aina niin(sairastuessa, ja parantumisen jälkeen), että sitten taas muistaa(tiedostaen ja kiittäen)ne pienet asiat. Hehe aika klisee :)
Oli hyvä olla kotona. Sotkuista täällä oli, mutta oma kodin tuoksu oli hyvä. Lapsi, mies ja koira vastassa. 


Siispä nautitaan myös tänään ihanasta ilta-auringosta 



Kommentit

  1. Huijui, onneksi voit jo paremmin!

    Heleää helluntaita! ♥

    VastaaPoista
  2. Kamalaa... keräile voimia ja nauti kesästä <3

    VastaaPoista
  3. Onneksi oot jo parempi ♥ tuo on niin totta, mitä sanoit... sitä vaan osaa arvostaa sairastelujen jälkeen niitä elämän pieniä asioita!
    Ihanat kuvat... meri, kesä... ihanaa ♥
    Oikein hyvää alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥
      Joo, kyllä sitä ehdottomasti muistaa sitten ne pienet asiat, vaikka ei niitä saisi unohtaa :))
      Mukavaa viikkoa!! ♥

      Poista
  4. Hyvä, että voit jo paremmin - ja totta joka sana: sairastelujen jälkeen arki on niin hyvää.
    Aurinkoista uutta viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh kyllä :)) Kiitos paljon ja ihanaa viikkoa myös sinne!! ♥

      Poista
  5. Oi kun ikävää... Toivottavasti selviäisi mistä oli kyse ja toivotaan ettei tule uudestaan. Paranemisia!

    Ja aivan upeat maisemat, kuten aina nuo Kotkan ihanat rakkaat merimaisemat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus käy näitä one in a million tyyppisia sairastumisia, ja onneksi ne eivät toistu :)) Heheh tämä on sarjassani jo toinen sellainen sairastuminen! :D

      Mukavaa viikkoa!! ♥

      Poista
  6. Hui! Onneksi kuitenkin nyt jo paremmassa kunnossa, otahan iisisti :) Sairastelun jälkeen, ensimmäisenä terveenä päivänä on monesti voittajafiilis. Aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, no kyllä oli voittajafiilis kun pääsin kotiin :))
      Aurinkoista viikkoa! ♥

      Poista
  7. Kiva kuulla että paranemaan päin <3! Ja vaikka klisee, on niin totta ja hyvä, että välillä joutuu vähän pysähtyyn ja miettimään elämänarvoja uusiksi.
    Kaikkea hyvää viikkoosi Aino-Kaisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onhan se klisee, mutta totta :)
      Ihan hyvä, että saa pieniä herätyksiä, hehe :))
      Oikein mukavaa viikko myös teille!! :))

      Poista
  8. Onpa kaunista ja tunnelmallista. Kiva kuulla, että voit hyvin nyt.
    Tykkääkö Tipsu uimisesta?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit