sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Viikonloppu Espoossa



















SUURI lämmin kiitos teille ihanista kommenteista ja tsemppauksista edellisessä päivityksessä. Tipsu lepää nyt rauhassa ja vaikka ikävä onkin suuri, on se kauhea huoli poissa 

Kuten huomaatte, olin viikonloppuna espoossa POP-UP myyjäisissä. Oli todella hyvä, että sain muuta ajateltavaa ja mikä sen parempaa kuin asunto täynnä iloisia naisia. Myyjäiset olivat oikein onnistuneet ja tapasimme taas niin paljon mukavia ihmisiä. Terkut tampereen aurinkoiselle ryhmällä 

Uutta keraamiikka on vihdoin saapunut ja minä, kuten moni muukin, ihastuin totaalisesti! Myös uudet värit pellavissa ovat ihastuttavia!! Oatmeal, mud(dirty beige), ja steel Ah! Ihania!

Myös isoveikka kävi ostoksilla lauantaina ja kävimme yhdessä syömässä.

Nämä olivatkin(luultavasti)viimeiset POP-UP myyjäiset, sillä syksyllä olisi sitten tarkoitus laittaa pieni liike vanhempieni omakotitalon yhteyteen. Sitä odotankin jo innolla! Ja täytyy nyt hieman perusteellisemmin suunnitella asiaa äitini kanssa.

Viikonloppu oli minulle juuri se tarvittu piristys. Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään kun ulvoimme naurusta yömyöhään. 

Kiitos vielä kaikille ja oli erittäin mukava nähdä!




14 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja osa on erilaisiakuin minulla :-)) :-)) Rakkaat kiitokset sinulle siitä, että jaksoit täällä kanssani touhuta, olisimme hyvä parivaljakko monessakin mielessä. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!
    Halauksin äitisi

    VastaaPoista
  2. Ihania ja mielenkiintoisia kuvia!!
    Astiat ovat todella kauniita,( tyhmä kysymys), mutta voiko niitä tilata jostakin?
    Kiva, kun sulla on ollut tekemistä, surullisen tapahtuman vuoksi!
    Mukavaa viikkoa sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :))
      No astioita tällä hetkellä ei lähetetä, kun ne ovat pakattuina varastoon, mutta syksyllä toivottavasti saamme liikkeen pystyyn :D
      Ja sitten täytyy myös miettiä verkkokauppa asioita yms. :)
      Mukavaa viikkoa!! :)

      Poista
  3. Ihanuuksia täynnä nuo kuvat - ja kiva kuulla, että syksyn jälkeen myös minulla saattaa olla mahdollisuus päästä niitä hypistelemään;)
    Aurinkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tervetuloa sitten :))
      Aurinkoista viikkoa!! :)

      Poista
  4. Tampereen ryhmän puolesta otan mieluiset terkut vastaan, kiitos! Oli todella mukava tavata livenä <3 Täällä olen hypistellyt kääröjeni sisältöjä, osa on jo käytössä, osa odottaa juhlapäivää eli pääsevät jakamaan iloa ja kauneutta lahjan muodossa eteenpäin. Toivon todella, että suunnittelemastanne puodista tulee totta ja luovuutenne ja estetiikkaanne tuotokset voisivat olla jatkossa mahdollisimman monen saavutettavissa. Ihanaa kesän jatkoa sinulle sulostus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!! :)
      Hei oli niin kiva tavata, olit niin aurinkoinen! :)
      Mukava kuulla, että olet tyytyväinen ostoksiin!! Ja että osa menee lahjaksi ♥

      Ihanaa kesää sinulle! Ja toivottavasti tapaamme vielä joskus uudestaan :)

      Poista
  5. Hienoa, että osui just sopivaan aikaan tuo äitisi popup myyntitapahtuma - sait paljon muuta ajateltavaa suremisen sijaan. En taaskaan päässyt käymään, mutta lohduttaudun sillä, että asun niin lähellä äitisi uutta kotia, että pääsen sitten sieltä ostelemaan mielin määrin uutta upeaa keramiikkaa. Olen suunnitellut alkavani keräämään sitä molemmille lapsilleni... huoh :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sopi oikein hyvään aikaan :))
      Sitten pääset liikkeelle :))
      Voi, lapset varmasti tykkäävät myös :)

      Poista
  6. Kerrassaan ihanan näköistä ja miten ihania tuotteita. Onneksi sait muuta ajateltavaa!!! Ystävän menettäminen ei ole helppoa <3
    Voih, pitääkin kyllä päästä sitten käymään äitisi uudessa myymällä kun se avataan, onneksi te sitten infoatte asiasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos!! :)
      Kyllä,oli piristävä ja tarpeellinen viikonloppu juuri tähän! :)
      Tervetuloa käymään! Ilmoittelemme heti kun saamme suunnitelmat todeksi! :)

      Poista
  7. Voi, mitä ihanuuksia taas ollut tarjolla! Hyvä, että sait muuta touhuttavaa ja ajateltavaa, vaikka ei varmasti ollutkaan helppoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kyllä piristy ihanasti ja ei ollut surku yhtään kun oli talo täynnä naisia, hehe ja kauniita esineitä ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for your comments! :)