Parhaat Kotiblogit ja muut lehdet









Eilen oli ihana mahtava päivä! Lehden, Kotiblogit uusi numero ilmestyi 2.7. Kävin ostamassa itselleni lehden vaikka tiesinkin, että lehti lähetetään myös minulle kotiin. Olemme päässeet mukaan lehteen, teemana lomalla! Jo alkukesästä saimme nauttia lämmöstä ja veneilimme paljon. Nyt vaadin, että kesä palaa ja voimme taas veneillä. 
p.s. voi kun parvekekin näyttää nyt niin orvolta kun pienet yrtit muuttivat takaisin sisälle kylmien säiden vuoksi. Iloksenne ilmoitan, että vain muutama kuihtui ja suurin osa voi oikein hyvin.
Oli hauska päästä mukaan lehteen jossa on paljon kivoja koteja, vinkkejä ja ihania kuvia. 
Eilen oli mahtava päivä siksi, että pitkästä aikaa istuin kaikessa rauhassa ja ahmien luin useita lehtiä aivan innolla. 
Ihana yllätys oli myös se, että voitin unelmien talo&koti kuvakilpailulla Ashlyn Gibsonin sisustuskirjan Viihtyisä ja Värikäs Koti. Ihan mahtavan ihana kirja muuten. Anssikin selaili kirjaa :)
Tyyliltään juuri meille sopivia kuvia, täynnä vanhoja aarteita, pieniä kauniita esineitä ja hehe paljon tavaraa! 

Ihanaa viikonloppua!! 




Kommentit

  1. Onnea ihanasta lehtijutusta, oli kiva huomata tuttuja kuvia lehden sivuilta. <3 Ja onnea myös voitosta! <3

    Mukavia lukuhetkiä viikonlopulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Itsekkin huomaan aina kuinka erilailla ilahtuu kun onkin lehdissä paljon enemmän tuttuja kuin aikaisemmin :)
      mukavaa viikonloppua!!! <3

      Poista
  2. Törmäsinkin jossain mainokseen, josta huomasin että teidän koti on tuossa lehdessä. Täytyykin kipittää kauppaan :) Onnea lehtijutusta ja kuvakilpailun voitosta sekä parempia kelejä toivoessa ;)

    VastaaPoista
  3. Moikka, ei kotikuvia ole tällä kertaa(muutama parvekekuva)mutta kivoja kuvia Kotkan saaristosta kun me veneilemme :)
    Aurinkoista viikonloppua!! :))

    VastaaPoista
  4. Onnea lehteen pääsystä Aino-Kaisa!
    Ihanan rentoa hommaa näin kesäisin tuo lehtien plaarailu:)
    Toivottavasti viikonloppuna paistaa, nautitaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!!
      Ihanaa, toive on toteutunut! Aurinko paistaa!! <3
      Jippii!! :))

      Poista
  5. Onnea lehtijutusta - kyllä teidän kotinne sinne hyvin passaakin. Ja lehti lähtee tänää kauppakoriin - siellä on monta muutakin tuttua blogia mukana;)
    Tuo kirja näyttää myös mainiolta - iloa sisustamiseen - sitä tarvitaan, muuhunkin!
    Iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!! Veneily kuvia tällä kertaa, mutta on se hassua katsoa omia kuvia lehdestä!! :P
      Lehti onkin täynnä tuttuja ja ihania juttuja! Todella hyvä numero! :)
      Iloista viikkoa!! <3

      Poista
  6. Kiitti lehtivinkistä, tänään etsin Prismasta siis muutakin kuin ruokaa, jee! Tarkeniskohan vihdosta ihan terassilla nautiskella lehden annista - ehkäpä ison höyryävän latten kera? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuulostaa hyvältä! Nyt jo toivottavasti sielläkin tarkenee? Täällä oli kyllä niin aurinkoinen viikonloppu ja kun katson ulos nyt, niin ne jatkuvat vielä!! Jei!! <3

      Poista
  7. Onnea lehtijutusta! Se on varmaan upea tunne että koti löytyy lehdestä :))!

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea! Ihana voittokin on osunut kohdalle.
    Ihanat kuvat jälleen. <3

    VastaaPoista
  9. Onnittelut hienosta lehtijutusta - olet niin taitava kuvaaja ym. kamuseni <3
    Halauksia myös voiton johdosta!!!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii kiitos Sanna!!! Ihana!!! <3 <3
      Aurinkoista viikkoa!! <3

      Poista
  10. Ihan mahtavaa! Onnea lehtijutusta! Ja voitosta!!! Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  11. Kiva lehtijuttu oli sun blogista, niinkuin monesta muustakin ihanasta. :) Oli kiva lukea, upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Samoin, ihana lehtijuttu teiltä!!! <3

      Poista
  12. Huomasinkin, että olit siellä mukana tuo olikin tosi hauska lehtiuutuus :) Onnea kovasti ja ihanaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva :) Oli tosi kiva lehti taas ja paljon kivoja juttuja täynnä! On se ihan eriasia lukea paperiversiota :)
      Mukavaa viikkoa!! <3

      Poista
  13. Hei, kiva blogi sinulla! Löysin tänne myös tuon lehtijutun kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti paljon! ja tosi kiva kun löysit tänne!! :))

      Poista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit