perjantai 1. elokuuta 2014

Pentu kuulumisia








Moikka moi. Kuten kuvista näkyy, Hugo-poika on kasvanut hurjasti. Ensimmäiset kolme kuvaa on otettu 3viikkoa sitten ja kaksi viimistä kuvaa ovat tuoreita. Tasan 4 viikkoa sitten saimme tämän pienen karvapalleron kotiin. Silloin poika painoi 700 grammaa ja nyt painaa jo 900 grammaa! heheh No eipä se vielä paljon ole, mutta kohta ollaankin jo kilossa. :)

Ensimmäisistä kuvista näkee, että Hugo on ihan pieni vauva, mutta nyt jo huomaa kuinka karvat ja pään muoto on muuttunut. 
Viimeinen kuva kertoo hyvin myös pikku tuholaisen puuhista. Päivittäin se täällä nakertelee kaikkea vaikka on luita ja leloja vaikka muille jakaa. Eilen kun tulin kotiin oli pissa-alustoiksi tarkoitetut sanomalehdet silputtuna ympäri huonetta. Sohva sekä sohvapöytä ovat myös kokeneet kovia.

Energiaa tällä pojalla kyllä riittää. 

Meillä on koko viikonlopulle kaikenlaista ohjelmaa. Itse olen huomenna työkeikalla kuvaamassa häissä ja Anssi ja Ella menevät sitten taas hieman surullisempaan tapahtumaan, nimitäin Anssin mummon hautajaisiin.

Sunnuntaille onkin sitten luvassa hauska päivä Porvoossa.

Mukavaa viikonloppua!!


26 kommenttia:

  1. Voi ihana Hugo - mä olen ihan niin in love ♥

    VastaaPoista
  2. Hui, kuinka suloinen ja söötti poju!

    VastaaPoista
  3. Ihana Hugo ♥ mukavaa viikonloppua... mulla on tänään hevoskuvailua :)

    VastaaPoista
  4. Määää en kestä, koirakuume!
    Ihana Hugo <3

    VastaaPoista
  5. Aaah, ihanuus!!! Tuuppa moikkaan mua huomenna Porvoon Askoon kun kerta nurkilla :)))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe kiitos!! :))
      Laitoinkin viestiä sulle, että porvoo reissu siirtyi, mutta tulen moikkaamaan jos olet paikalla kun saadaan uusi päivä sovittua :))

      Poista
  6. Voi hyvänen aika. Mitä tähän voi sanoa. On se niiiin syötävän näköinen pallero :)
    Ps. Tuo kolmas kuva Ellasta ja Hugosta on täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥
      Mäkin tykästyin näihin kuviin ja nyt tilasin kuvat myös seinälle ;)

      Poista
  7. Voi taivas miten ihastuttava, kyllä nuo pienet eläinvauvat on vaan jotain niin ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! :))
      Joo eläinvauvat on kyllä niin syötävän suloisia aina!! :D

      Poista
  8. Löysin blogisi ja voi mikä suloisuus täällä oli heti vastassa. Eikä tuo suloisuus yhtään tuo helpotusta mun koirakuumeeseen, vaan päinvastoin <3
    Kovasti on tullut mietittyä just meille sopivaa koirarotua. Tämä rotu olikin itselleni ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tervetuloa ja kiitos!! :)
      No Hugo on nyt meidän toinen Shih Tzu ja pakko hehkuttaa rotua kun se on aivan mainio.
      Myös vanhemmillani on ihana Shih Tzu ♥
      Hihkase jo haluat kuulla rodusta lisää ;)

      Poista
    2. Ehdottomasti haluan kuulla lisää. Kirjoittelepa mun spostiin kotihiirivarvikossa@gmail.com jotain rodusta ja voin siellä sitten kysellä lisää.

      Poista
    3. Mä laittelen postia tossa illemmalla :))

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for your comments! :)