Juhannus








































No hei vaan! Täällä taas suomessa ollaan ja hieman on erilaiset tunnelmat ainakin sään suhteen. Nopeasti tähän kylmyyteen taas totuttiin valitettavasti vaikka se hieman harmittaakin. Kyllä lomailu on ihanaa, varsinkin lämmössä nautittuna, mutta olihan se mukava astua ovesta sisään oman kodin tuoksuun. 

Nettivierailut jäivät erittäin vähäiseksi koko loman ajan, joten minulla on paljon kirittävää varsinkin blogeissa. Luvassa on vielä paljon loma kuulumisia ja kuviakin on tulossa reippaasti. :)

Mutta nyt aiheena on juhannus. Vietimme juhannusta täällä Tiutisessa. Tämä oli jo neljäs vuosi täällä meillä. Vanhempani, pikkusiskoni, sekä meidän Pekka-eno tulivat meille juhannuksen viettoon. Aloitamme päivän aina kahvihetkellä ennenkuin alamme valmistelemaan ruokia. 

Miehet olivat hyvin tiukalla kannalla ja taistelivat ulkokattauksen puolesta, joten kyllä me loppujen lopuksi söimme ulkona, takit päällä ja vilttejen kera. 
Ei se niin kauheeta ollutkaan kun ei satanut ja oli aivan tyyntä. :)

Kävimme katsomassa perinteisen Tiutisen kokon ja myöhemmin nautimme oman pihan kokosta. Perinteenä on aina myös vaahtokarkkien paistaminen. Naam, ne ovat niin maukkaita. Hehe vaikka vähän palaneinakin :)

Ystävämme muusikko, Marko Ritola oli kaupungissa keikalla ja pyysimme hänet yllätysvierailulle meille. Marko lauloi meille muutaman laulun meidän keittiössä. Aina on ihana kuunnella laulua ja kitaran soittoa. 

Kuten aina, päivä päättyi niin nopeasti. Liian nopeasti, mutta hauskaahan meillä oli. 

Kuinkas siellä teillä on sujunut juhannus? 

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille. Me jatkamme täällä rentoilua ja piipahdamme myös Tiutisen huutokaupassa iltapäivällä.

Huomenna minulla alkaakin jo työt. Ihan mukavalta tuntuu mennä töihin ja ikävöinkin jo niitä hulluja työtovereitani. 

Have a happy Sunday!! 



Kommentit

  1. Ihanat kuvat...kiitos suloisesta juhannusjuhlasta...juurikin tein oman päivitykseni ja paljon on kuvia samoista kohteista, hiukan eri kulmasta napsittuna...kyllä se juhannus toppatakissakin sujuu :-))
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein kivaa, Mutta aika menee aina liian npeasti :(
      No onhan tässä aikaa tapailla ja puuhata muutakin <3 <3 <3

      Poista
  2. Olipa tosi ihania juhannuskuvia :) Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Olipa tosi ihania juhannuskuvia :) Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat ja ihanan tunnelmallinen juhannus kuvista huokuu :)

    VastaaPoista
  5. Näiden kuvien myötä pääsin itsekin nauttimaan Suomen juhannuksesta. Niin ihania kuvia!

    VastaaPoista
  6. The tart (and all the other foods) looks so very delicious!
    Cheers!

    http://beautyfollower.blogspot.gr/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit