Ellan huone


















No moikka vaan. Muutto edistyy täällää kyllä, mutta hieman on vauhti hidastunut sillä voimavarat alkavat olla jo hieman vähissä. Meidän muutto on ollut melkoisen rankkaa näin arjen pyörittämisen keskellä, mutta nyt kun kaikki perusasiat ovat paikoillaan ja tästä on helppo jatkaa pikkuhiljaa. Päivät ovat pitkiä, töiden sekä muuton parissa, mutta hyvä mieli tässä silti on <3

Nyt haluan jakaa kanssanne muutamia kuvia meidän neidin huoneesta. Ajattelimme, että on aika tehdä hieman astetta "isomman" tytön huone. Ellan huone on kyllä erittäin suloinen ja juuri sopiva Ellalle. 
Ella todella arvostaa kauniita esineitä, valoa ja itsetehtyjä rakennelmia. Vaikka tässä onkin ollut kiirettä niin välissä on ehtinyt toteuttaa useampiakin DIY-juttuja. hehe tottakai. Eihän minulla nyt niin kiire ole, ettei ehtisi vähän askarrella ja rakennella välissä :)

Ellan huoneessa on nyt meikkauspiste sekä oma pukeutumistila. Asensin meidän makuuhuoneeseen vaaterekin ja kun jäljelle jäi yksi tanko viritin sen Ellan huoneeseen. Päätin käyttää vinontilan huoneessa fiksusti ja näin syntyi pieni pukeutumistila. 

Meikkipisteellä on pieni peili ja runsaasti koruja. Ellan korut olen virittänyt tangolle jonka pujotin hyllynpidikkeisiin. Aika kivasti saatiin korutkin esille. Ja näin ne pysyvät kauniissa rivissä ja eivät sotkeennu keskenään.

Ella vihdoin sai huoneen johon iso rautasänky mahtuu. Sänky oli aiemmin meidän vierashuoneessa, mutta nyt koristaa Ellan huonetta kauniisti. Itsetehdyt pompomit roikkuvat sängyn yllä ja lisäävät huoneeseen väriä sekä söpöyttä, kuten Ella itse kuvaili.

Sängynpäätyyn laitoin ajopuun ja ajopuusta roikkuu sydänviirit, tuliaisia äidiltäni. Päätinkin laittaa puun roikkumaan katosta jotta sain sen irti seinästä ja sydämien varjot heijastuvat kauniisti seinälle.

Paljon olen ehtinyt puuhastella Ellan huoneessa, mutta vielä on pieniä projekteja kesken.

Mitäs pidätte? :)

Oikein hauskaa viikkoa kaikille!!


Kommentit

  1. Jos olisin Ella, en kyllä malttais lähteä edes kouluun tuolta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi ei!! :D Kiitos <3 Miten lastenhuoneen laittaminen onkaan näin kivaa :)

      Poista
  2. Ihana huone!
    Ja kivoja säilytysideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hehe vaatekaappia ei ole :( Pari hyllyä löytyy nurkkakaapista vaatteille, loput rekillä ;)
      Kaikki lelut ovat koreissa ja hyllyillä. Sekä sängyn alla on säilytyslaatikot ;) Hassusti ne vaan kaikki saatiin nätisti piiloon :)

      Poista
  3. Todella kauniin huoneen olette Ellalle yhdessä loihtineet. Hän on todella onnekas, kun sai näin kauniin huoneen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) No kyllä toivon näin :) hehe minäkin nautin <3

      Poista
  4. Voi! Aivan hurmaava huone! Taitava sinä! Ihana blogi sinulla mutta aivan liian harvoin tulee kommentoitua. Mutta täällä ollaan!
    Terveisin, Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3
      Ja mukavaa kun kommentoit :) Ja vielä kivempaa että olet täällä :)

      Poista
  5. Voi miten kivoja ideoita, vaude. Ihana nuoren naisen huone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :))
      Heheh tila loppuu kesken ;) Mutta vielä on yksi huone tekemättä niin pääsee loppuideat käyttöön ;) hih

      Poista
  6. This is definitely no bedroom for boys... ;-)

    VastaaPoista
  7. Wonderful decor details!

    http://beautyfollower.blogspot.gr/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit