Ristiäiset


Hei vaan!
Hiljaista tai sanoisinko hidasta pitelee täällä blogissa, mutta kaikkihan johtuu tästä meidän pienestä miehestä. En viitsi päivitellä blogia ainoastaan vauvasta ja kyllähän se on aivan selvää, että mitään muuta meidän elämässä ei tällä hetkellä tapahdukkaan. Ja onhan hän niin ihana, että voisin jakaa miljoonia kuvia vain hänestä.
Viime sunnuntaina vietimme ristiäiset ja poika sai nimekseen Edvin Toivo. ❤
Edvin on ollut Edvin jo toukokuusta asti kun saimme tietää, että pieni poika on tulossa. Meille oli hyvin luonnollista jakaa nimi jo silloin ja emme halunneet salata niin kaunista nimeä. 
Ristiäisiä vietimme Aittakorven seurakuntatalolla. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja juhlakalu oli kuin enkeli. 
Mukana ristiäisissä oli minun sekä Anssin sukulaisia ja tietysti hyvät ystäväni, kummit. Pikku siskoni on myös Edvinin kummi, mutta hän ei päässyt paikalle sillä opiskelut ovat kriittisessä vaiheessa ja hän asuu Puolassa joten matka olisi ollut hieman pidempi. 
Viimeisissä kuvissa olen "the" enojen kanssa, kaksi nuuorempaa veljeäni sekä isoveli. 
Nyt on pojalla nimi ja hänen ensimmäiset juhlat vietetty. Monia juhlia on vielä edessä.
Näissä tunnelmissa toivottelen teille oikein mukavaa loppuviikkoa!!


















Kuvat: Aija Widemark, #aijawidemarkphotography


Kommentit

  1. Voi kuinka suloinen Edvin on! <3 Nauttikaa ihanasta ajasta! Ainakin minä mielelläni katselen tuollaisen suloisuuden kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä huomaa, että aika kuluu niin nopeasti. Jokaisesta hetkestä on nautittava <3

      Poista
  2. Unbelievable how much your little Edvin has already grown !!!!Aino-Kaisa , he is beautiful.
    Happy uncles...your oldest brother looks smitten with his little nephew.
    I've been trying to figure out why do I come back to your and your Mom's blog again and again, it has to be your families happy dynamic for sure.
    wishing you nice fall days so you can take Edvin for walks
    hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww thank you Ellen! :)
      Yes, many on my friends have said that Edvin looks like my older brother. Funny how genes can come from anywhere in the family.
      I´m so glad you enjoy our blogs. We enjoy your comments! My mom and I were talking about you and how we´ve both thought about what it would be like to meet you :) hih

      Happy fall days to you and your family!!

      Poista
  3. Kaunis nimi ja niin suloinen poika, onnea <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit