Syntymäpäivät-Näin meillä juhlittiin 12-vuotiasta


Vietimme Ellan syntymäpäiviä toissa viikonloppuna. Ja nyt tuo pieni onkin jo 12-vuotias!
Lauantaina Ellan ystävät tulivat meille juhlimaan ja sunnuntaina kylässä oli sukulaisia ja muita "aikuisia" ystäviä. 
Vietimme ensimmäiset ystäväsynttärit kun Ella täytti seitsemän. Silloin tein upean kakun. Mutta nyt olen jo luopunut kakuista, sillä niiden menekki lastensyntymäpäivillä on hyvin vähäistä. Niin omituiselta kun se kuulostaakin. Parhaat tarjottavat ovat ihan perus sipsit ja popparit. Tietysti jotakin makeata herkkua täytyy olla, joten laitoimme pystyyn jäätelöbaarin. Leikkasin vanilijajäätelöä kuutioiksi tarjottimelle ja täytin pilttipurkit nameilla. Lisäksi oli vielä kastiketta. Toimii. 4 litraa jäätelöä upposi oikein mukavasti. 
Sunnuntaina söimme kuitenkin suklaakakkua ;) 
Nyt tytöt ovat jo sen verran isoja, että mitään leikkejä tai pelejä en enää järjestä. Aikaisimpina vuosina on kuitenkin leikitty ja pelattu, mutta nyt tytöt söivät ja katosivat yläkertaan ihan omiin puuhiin. Aika helppoa.
Kun juhlat päättyivät osa tytöistä jäi meille vielä Ellan seuraksi ja muutama tyttö majoittautui minun kanssani ruokapöydän äärelle ihastelemaan Edviniä. Edvin jorasi syöttötulissaan taustamusiikin soidessa. Muutama tyttö piti oman laulukonsertin Edvinille. Lopuksi lauloimme kaikki keittiössä samalla kun minä soitin taustamusiikit. Ihanat jammailut. 
Katsotaan sitten ensivuonna kuinka juhlimme syntymäpäiviä. Meillä oli alustavasti puhetta siitä, että ensivuonna isken Ellan käteen rahat ja vien hänet ja muutaman ystävän elokuviin. Vaikka nyt pääsinkin jo aika helpolla ;) 
Syyskuussa vietämme sitten Edvinin 1-vuotispäiviä ja niiden suunnittelut onkin jo alustavasti aloitettu. Onneksi minulla on apuna reipas isosisko auttamassa pikkuveljen juhlien kanssa. 
Näin meillä siis juhlittu. Miten teillä juhlitaan lasten syntymäpäiviä?
Aurinkoista viikkoa!!















Kommentit

  1. Onnea 12 vuotialle neidille♥ Mahtavat tarjoilut ollut.

    VastaaPoista
  2. Lasten synttärit on kyllä niin parhautta ❤️ Meillä on pikkutyypin kaverisynttärit työn alla enkä malta odottaa että päästään bilettämään! Meillä tosin sankari toivoo kakkua, täytyy kekkaa joku makea ja helppo, eipähän tartte senkään kanssa stressailla :) Onnea 12 vuotiaalle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      No joo täytyyhän se kakku tehdä kun toinen toivoo :D hih
      Hyviä juhlia teille sinne!! :)

      Poista
  3. Onnittelut ihanalle Ellalle!!!!!

    VastaaPoista
  4. Jäätelöbaari-idea on kiva! 👍 Meillä vietetään kaksosten syntymäpäiviäjuhlia kesällä. Jo viime viikolla löysin kivoja pahvisia muffinivuokia, tarjoilukuppeja (pahvisia myös) ym. tykötarpeita. Parempi aloittaa järjestelyt ajoissa. ;) Ihanat juhlat olleet teillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😁 Jäätelöbaari onnistui oikein hyvin. No kyllä, hyvä aloittaa ajoissa. Mäkin ihastelin tigerissa kaikkia juhla-astioita ja pientä tilpehööriä. Täytyy vissiinkin järjestää juhlat, että voi ostaa sieltä hauskoja pillejä ym 😂 Hyviä juhlia sinne teille!! 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit