Syksy alkaa sieniretkellä

Syksy alkaa sieniretkellä

Meidän perheessä alkoi nyt syksy. Ja syyskuun blogipäivitykset on hyvä aloittaa sieniretkellä.
Meillä on vakiopaikat joissa käymme joka vuosi sienessä. Näin alkusyksystä koriin päätyy enimmäkseen kanttarelleja, joitakin tatteja ja kangasrouskuja. 
Metsässä on ihmeellistä taikaa. Siellä on ihana kulkea ja antautua täysin sen hiljaisuudelle. Luonnossa olo on rento ja seesteinen. Ihan mahtavaa.
Märkä sammal tuoksuu nenässä, oksat naksuvat saappaiden alla ja ympärillä on kaikenlaista ihmeteltävää. 
Taas kerran sieniretkeämme häiritsivät nuo inhottavat pienet, kröhöm, paskiaiset. Hirvikärpäset. Minuuteissa niitä oli kymmeniä. Inhottavia. Mutta emme antaneet niiden häiritä. Ainakaan ihan heti.
Kävelimme pitkin tuttua metsää ja keräsimme koreihin sienet. Ihan hyvä saalis, näin syksyn ensimmäiseksi retkeksi.
Kotona putsasimme ja paistoimme sienet. Anssi savusti lohta ja minä tein sienisalaattia. Ihania herkkuja ja metsän makuja.
Mukavaa aloittaa syyskuu näin. 
Huomasitteko nuoren tytön kuvassa, poimimassa sieniä? Hän on Opal. Miedän uusi perheenjäsen. Opal tuli meille pari viikkoa sitten Thaimaasta ja hän on nyt vaihto-oppilaana täällä ja aloitti koulun Karhulan lukiossa. Opal asuu meidän kanssa ensikesään asti.
Tapasimme ensimmäisen kerran kesäkuussa Thaimaassa heti kun saimme tietää, että vaihto-oppilas ohjelma toteutuu ja, että hän tulee meille. Nyt tutustumme toisiimme vielä enemmän ja avustamme häntä sopeutumaan tänne suomeen. Mutta kaikki on ainakin alkanut hyvin, vaikka ensimmäiset viikot ja kuukaudet voivat olla hankalia koti-ikävän ja varsinkin suomenkielisen opiskelun vuoksi, mutta hän on reipas nuori ja varmasti pärjää hyvin.
Oikein mukavaa viikonloppua! Palataan taas pian!

Kommentit

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit