Oh Christmas tree, oh Christmas tree♡



En malttanut odottaa enää hetkeäkään! Tänään hain meille joulukuusen. Ja se on aivan I.H.A.N.A!
Olin innoissani kuin pieni lapsi, aika samalla lailla kuin nämä meidän lapset, myös ne karvaiset versiot... Paikalla heti tutkimassa, että mikä meidän keittiiöön on tullut.



Ilalla lapset koristelivat kuusen yhdessä. Edvin oli niin innoissaan ja hienosti osasi laittaa koristeita oksille ihan itse. Vaikka muutamassa paikassa olikin kolme koristetta yhdellä oksalla.

Myös Opal, meidän vaihto-oppilas, koristeli joulukuusta, ensimmäistä kertaa elämässään. Ihania perinteitä, joita on mukava opettaa lapsille, myös meidän thaimaalaiselle lapselle.




Nyt todella tuntuu jo siltä, että joulu on tulossa. Kuuntelemme paljon joululauluja, juomme glögiä, poltamme kynttilöitä ja nyt joulun tuoksukin on meillä.

Viikonloppuna ajattelin, että voisimme leipoa pipareita ja piparkakkutalokin täytyisi tehdä.
Sunnuntaina kuoromme on laulamassa Kymin kirkossa kauneimmat joululaulut musiikkitapahtumassa, Tervetuloa laulamaan ja kuuntelemaan joululauluja Kymin kirkkoon su. 16.12. klo 19.

Tämä on sitä todellista joulun iloa ja aikaa.




Kun sahasin kuusen jalan sopivaksi, huomasinkin, että se oli ihan sydämen muotoinen. Sahasin useita paloja ja teimme niistä kuusenkoristeita. Oikea rakkaus puu 


Ja siitä tulikin aivan mahtavan ihana. Ihan meidän näköinen. Voi että! Tervetuloa joulu. Sinua odotetaan innolla.
Joko teillä on kuuset koristeltu? Minkälaisia perinteitä teidän koristeluun kuuluu?

pssst. muistathan käydä osallistumassa pikkujoulu arvontaan jos et vielä ole ehtinyt. KLIK KLIK.

Mukavaa loppuviikkoa!!



Kommentit

  1. Oi, miten kaunis ja tasainen kuusi. Niin, ja tuo vanha kaappi taustalla on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Löysinkin meille oikein pullean kuusen, taas.
      Kaappi on meidän aarre, huutokaupasta huudettu n. neljä vuotta sitten <3

      Poista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit